Mainos

Jussi Parviaisella ulosotossa lähes puoli miljoonaa euroa

17.04.2010 10:57
Näytelmäkirjailija Jussi Parviaisen ulosottovelka on kasvanut todella rajusti. (Kuva: Marja Airio/Lehtikuva)

Ohjaaja Jussi Parviaisen ulosottovelka on kasvanut vajaassa vuodessa lähes 80 000 eurolla.

Viihdeuutiset kertoi elokuussa näytelmäkirjailija ja ohjaaja Jussi Parviaisen jättimäisistä, 415 537 euron ulosottoveloista. Parviainen ei ole onnistunut lyhentämään velkataakkaansa eurollakaan vaan päinvastoin ulosottovelka on kasvanut jo lähelle puolta miljoonaa euroa.

Helsingin ulosottovirastosta 14. huhtikuuta saadun ulosottorekisterin mukaan Parviaisella on velkaa ulosotossa 494 517 euroa. Yhdeksässä kuukaudessa lisää velkaa on tullut 78 980 euroa.

45-sivuisessa ulosottotodistuksessa valtaosa ulosotoista koskee maksamatta jääneitä parkkisakkoja, mutta näitä ei ole ulosmitattu Parviaisen varattomuuteen vedoten. Tuoreimmat merkinnät ovat maaliskuulta, joissa Parviaiselta karhutaan muun muassa 4 450 euron suuruista arvonlisäveroa.

Keväällä 2009 Parviainen tuomittiin kirjanpitorikoksesta 360 euron sakkoihin, koska ei ollut hoitanut firmansa kirjanpitoa. Oikeudessa Parviainen kertoi olleensa sairas, jonka vuoksi myös kirjanpito jäänyt hoitamatta.

Vuonna 2007 Parviaisen 75-neliöinen arvoasunto Helsingin Ullanlinnassa pakkohuutokaupattiin 304 000 eurolla.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos