Mainos

Rankan rääkin läpikäynyt Jutta Gustafsberg: Herkuttelen perunamuussilla ja lihapullilla

16.04.2010 13:39
Jutta Gustafsberg haluaa olla seksikäs äiti. Kuva: Lehtikuva.

Monta kuukautta tiukkaa ruokavaliota noudattanut ja rankasti treenannut Jutta aikoo herkutella sunnuntaina perinteisilla suomalaisella ruoalla.

Lauantai-iltapäivänä päättyy Kulttuuritalon lavalle Jutta Gustafsbergin monen kuukauden uurastus, kun lavalla kisataan Suomen parhaimman fitness-kisaajan tittelistä.

Monen kuukauden rääkki on viimein ohitse ja Jutta kertookin haaveilevansa jo normaalista perusruoasta.

– Ei mulla nyt sen kummosempia kulinaristisia haaveita ole, vaan aion syödä sunnuntaina äidin tekemää perunamuussia ja lihapullia, Jutta kertoo naurahtaen Viihdeuutisille.

Jutta aikoo korkata kisan jälkeen myös viinipullon.

– Olen sanonut aviomiehelle, että haluan lauantai-iltana lasillisen hyvää punaviiniä. Olen myös kauan aikaa himoinnut jo lakuja, joita aion myös syödä heti lauantaina.

Jutta on treenannut kuukausien ajan tarkasti ja viettänyt kurinalaista elämää. Kisan jälkeen on tarkoitus hemmotella myös Max-poikaa.

– Menemme sunnuntaina Maxin kanssa elokuviin ja ostetaan mukaan iso irtsaripussi, Jutta nauraa.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos