Mainos

Näin menestyskirjailija Sofi Oksanen asuu – katso kuva

31.03.2010 12:30
Kirjailija Sofi Oksanen on tienannut Puhdistus-romaanillaan yli puoli milljoonaa. (Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)

Sofi Oksanen on kertonut lehtihaastattelussa hankkineensa isomman asunnon Helsingin Kalliosta.

Sofi Oksasen Puhdistus-romaani on ollut myyntimenestys, mutta myös palkintorohmu. Tiistaina Oksasen romaani voitti 47 000 euron suuruisen Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Aikaisemmin Puhdistus on voittanut Finlandia-palkinnon lisäksi muun muassa Waltari- ja Runeberg -palkinnot. Pelkästään palkintorahat ovat tuoneet Oksaselle yli 100 000 euroa.

Puhdistus-romaania on myyty Suomessa huimat 142 000 kappaletta. Kirjan tuotot ja palkintorahat yhteenlaskettuna 32-vuotias kirjailija on tienannut reilusti yli 500 000 euroa.

Menestyskirjailija Sofi Oksanen asuu Helsingin Sörnäisissä. (Kuva: Mikko Kormilainen/MTV Oy)

Kirjan tuotot ovat mahdollistaneet myös mukavan asumisen. Elokuussa kirjailija kertoi Ilta-Sanomissa ostaneensa asunnon Helsingin Kalliosta. Oksasen mukaan asunto on ”kalliolaisittain iso”, huoneita on useampia. Iltalehdessä Oksanen kertoi käyttävänsä Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnosta saamansa rahat asunnon edessä olevaan putkiremonttiin.

Isomman asunnon ostosta huolimatta Oksasen osoite menee edelleen pieneen yksiöön Helsingissä. Aivan Sörnäisten metroaseman vieressä sijaitsevassa asunnossa on yksi huone ja keittokomero. Neliöitä asunnossa on vain 21. Osoite on tullut voimaan vuonna 2003.

Kiinnostaako talokaupat? Lue lisää Jokakoti.fi-sivustolta.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos