Mainos

Hazardin Halme-kolumni JSN:n käsittelyssä jo maaliskuussa

18.03.2010 15:53
Kaarina Hazardin kolumni käsitellään JSN:ssä 31. maaliskuutai. (Lehtikuva)

Julkisen sanan neuvosto käsittelee 31. maaliskuuta Iltalehden kolumnisti Kaarina Hazardin Tony Halme-kolumnista tulleet valitukset.

– Neuvosto käsittelee ja jos päätös on syntyäkseen, niin silloin se on valmis. Meidän kaikki päätökset ovat yhtä painavia. Asia otettiin käsittelyyn, koska Tony Halmeen lähiomainen teki kantelun eli asianomistaja oli asialla, Julkisen sanan neuvoston sihteeri Nina Porra kertoo Viihdeuutisille.

Kaarina Hazardin kolumni sai aikaan suoranaisen kansalaisliikkeen Iltalehteä vastaan tammikuussa, kun Tony Halmetta kritisoiva kolumni julkaistiin lehdessä kohta Halmeen kuoleman jälkeen. Julkisen sanan neuvostoon saapui noin 120 kantelua. Hazard on myöntänyt epäonnistuneensa kirjoittelussaan.

Tapahtumien seurauksena Facebook-sivustolle perustettiin ryhmä ltalehti boikottiin, kunnes Hazard saa kenkää. Ryhmän perustaja Aleksi Valavuori kertoi Viihdeuutisille maaliskuussa, että ei ole edes harkinnut sivuston sulkemista. Torstaina jäseniä ryhmässä oli noin 17 500 henkilöä.

Iltalehden omistaa Alma Media, joka tuomittiin torstaina maksamaan jättikorvaukset erottamalleen toimittaja Johanna Korhoselle. Hovioikeuden päätöksen mukaan Alma Median täytyy maksaa Korhoselle noin 80 000 euroa.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos