Mainos

BB-Iida menee taas tatuoitavaksi

10.03.2010 11:38
Iida Ketola otti tatuoinnin intiimialueelle. Kuva: Lehtikuva.

Iida Ketolan intiimialueelle ottamaa kuvaa parannellaan keskiviikkona.

Big Brotherista sekä Maikkarin ja Subin chat-juontajana tunnettu Iida Ketola menee jälleen tatuointiliikkeeseen.

– Olen menossa keskiviikkona tekemään tatuointikuvion loppuosan. Minulle on varattu aika tatuoijalle, joka laittaa väriä kuviointiin. Myös ruusukuvioinnit täytyy värittää uudestaan, Iida Ketola kertoo Viihdeuutisille.

Tatuoinnin vuoksi Iida ei ole voinut pitää farkkuja jalassaan moneen viikkoon.

– Kutissut se tatuoinnin alue ei ole. Eilen minulla oli ensimmäistä kertaa farkut jalassani neljään viikkoon. Sitten täytyy olla taas pari viikkoa ilman farkkuja.

Iidan tatuointi on vasemman puoleisen lantioluun ja pakaroiden alueella. Intiimialueella sijaitseva kuvio on pitkän harkinnan tulos.

– Tatuoinnissa on ruusuja ja Jeesuksen pää. Se on noin kämmenenkokoinen, Iida on kertonut.

Hän on tehnyt päätöksen, ettei tule koskaan esittelemään tatuointiaan julkisesti. Tatuoinnin aihe on naiselle henkilökohtainen ja tärkeä.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos