Mainos

Juhani Palmu: Minulle ei annettu toivoa selviämisestä

05.03.2010 19:48
Taiteilija Juhani Palmu. (Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva)

Hengenvaaralliseen legioonalaistautiin uutenavuotena sairastunut Juhani Palmu on toipunut hämmästyttävän nopeasti.

65-vuotias taitelija joutui elämänsä pahimman paikan eteen tammikuun alussa, kun hän sairastui muukalaistautiin. Hengenvaarallinen sairaus vei miehen nizzalaisen sairaalan teho-osastolle, jossa miestä pidettiin 13 päivää nukutettuna.

– Lääkärit sanoivat tuolloin tilastani Leilalle, etteivät he voi luvata hänelle edes selviytymisen toiveita. Tilani oli niin paha, Palmu kertoo Viihdeuutisille.

Lääkärit saivat kuitenkin nitistettyä hengenvaarallisen bakteerin Palmun elimistöstä nukutuksen aikana ja taiteilija alkoi toipua hämmästyttävän nopeasti.

– Onneksi peruskuntoni oli niin hyvä, että omakseni hämmästykseni en ole tarvinnut edes lääkitystä sen jälkeen. Olen ymmärtänyt, että aikaisemmat elämän valintani ovat olleet oikein, koska selvisin tästä sairaudesta niin hyvin. Vaikka valintojen oikeellisuus ei silloin näkynytkään, niin nyt ne näkyvät.

– Se on sillä tavalla, että kun ei ole koskaan mitään vakavaa tapahtunut ja sitten tällaista tapahtuu yllättäen, niin se muuttaa ihmistä. Vaikka asia on vielä niin tuore, niin kyllä tässä on pakko ajatella asioita uudelleen. Osaan arvostaa elämää aivan uudestaan, kyllä tämä on ihmeellinen onni.

Leila hoiti kuin pikkulasta

Palmu laihtui sairaalareissun aikana viisitoista kiloa. Kilojen myötä mieheltä lähti myös voimat eikä Palmu pystynyt kävelemään viittä metriä pidemmälle.

– Leila hoiti minua kuin pikkulasta kun pääsin sairaalasta. Koska olin niin voimaton, en pystynyt edes yksin nousemaan sängystä. Sairaalasta annettiin ohjeet, joiden mukaan fysiikka pitää parantaa ja olenkin nyt keskittynyt siihen puoleen. Kaikki on mennyt hämmästyttävän hyvin. Pystyin Israelissa kävelemään jopa muutaman kilometrin matkan.

Palmu antaa ehdottoman kiitoksen Leila-vaimolleen ja tämän vahvuudelle.

– Leila on ollut aivan uskomaton. Jos minä olisin joutunut hoitamaan samanlaisen tilanteen, olisin lamaantunut ja mennyt paniikkiin. Hän hoiti kaikki vakuutusasiat ja kaikki sinä aikana, kun makasin sairaalassa. Sairaalalasku oli kuitenkin yli 40 000 euroa ja vakuutusasiat piti hoitaa.

Leila ja Juhani Palmu palaavat Suomeen lauantaina. Pariskunta aikoo viihtyä Suomessa muutaman viikon, mutta matkaavat taas loppukuusta takaisin Israeliin.

(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos