Mainos

Lehti: Harri Olli haistatteli valokuvaajalle

04.03.2010 17:27
Harri Olli palasi Suomeen vähäsanaisena (Kuva: Lehtikuva)

Matti Nykäsen saappaat Suomen kohumäkihyppääjänä perinyt Harri Olli ei ollut juttutuulella palatessaan olympialaisista. Asiasta uutisoi 7 päivää -lehti.

Perjantai-iltana Vancouverista palannut Harri Olli jatkoi tuttua mediaa kohtaan suunnattua linjaansa. Olli ei ollut juttutuulella, kun 7 päivää -lehden toimittaja pyysi mieheltä kommenttia lennosta.

Mäkikotka ei jaksanut kommentoida toimittajalle mitään, vaan teki asian selväksi kärkevin sanankääntein.Olli ei ollut myöskään innokas poseeraamaan lehden valokuvaajalle, vaan antoi tämän kuulla kunniansa lentoaseman parkkipaikalla.

The Voice-radiokanava tavoitti Suomen mäkihyppyjoukkueen päävalmentajan Janne Väätäisen, joka oli ymmällään suojattinsa käytöksestä.

– Vai tällä tavalla... Ensimmäistä kertaa kuulen tästä. En ole ollut tietoinen, vaikka samassa koneessa tultiinkin Suomeen, Väätäinen kommentoi radiokanavalle.

Päävalmentaja on joutunut aiemminkin selittämään medialle Ollin käytöstä. Väätäinen joutui taas saman tehtävän eteen.

– Eihän tuo hyvään käytökseen kuulu. Ei sitä voi puhua ihan mitä lystää. Sitä odotetaan kuitenkin tiettyjä käytöstapoja.

Väätäinen ei halunnut arvuutella syitä Ollin käytökseen, mutta epäili väsymyksen olevan mahdollinen syy käytökseen.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos