Mainos

Missi Inka Kytö koulukiusattu: Anoreksia laihdutti 38-kiloiseksi

26.02.2010 11:53
Missi Inka Kytö on oikea kaunotar. (Kuva: Lehtikuva)

Miss Hawaiian Tropic -kisaaja Inka Kytö kertoo koulukiusaamisen johtaneen vakaviin syömishäiriöihin.

Missisippissä Suomea Miss Hawaiian Tropic -kisassa edustanut Inka Kytö kertoo olleensa koulussa vakavasti kiusattu.

– Ala-asteella olin koko ajan koulukiusattu. Kiusaaminen jatkui vielä yläasteellakin. Olin silloin hiljainen ja ujo, enkä uskaltanut sanoa takaisin. Minua nimiteltiin pieneksi hiireksi, koska minulla oli silmälasit ja olin muita pienempi. Pituuteni oli vain 140 senttiä ja olin todella laiha, Inka Kytö kertoo Viihdeuutisille.

Inka sai painoaan nousemaan yläasteella, mutta kiusaaminen jatkui.

– Yläasteella lihoin ja sitten minua ruvettiin haukkumaan lihavaksi. Se taas johti anoreksiaan ja laihduin valtavasti. Painoni oli vain 38 kiloa. Jouduin sen vuoksi lääkäriin ja terveystarkastuksiin. Minulla oli ortoreksia, bulimia ja anoreksia.

Myöhemmin Inka pääsi eroon syömishäiriöistään ja sai jälleen painonsa nousemaan.

– Kun pääsin siitä yli henkisesti, niin olen lihonut noin 30 kiloa. Kaikki oireeni johtuivat nimittelystä koulussa.

Inka Kytö edusti Suomea tammikuussa Missisipissä järjestetystä Miss Hawaiian Tropic -kisassa. Hän otti itse järjestäjiin yhteyttä, jonka vuoksi hän sai kutsun kisaan.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos