![]() |
Big Brotherista tutuksi tullut Antti Kurhinen aikoo käydä nenäleikkauksessa. Kyseessä ei ole kuitenkaan kosmeettinen leikkaus.
Antti kertoi ensin Twitter-profiilissaan aikovansa nenäleikkaukseen. Mies selvitti MTV3.fin Viihdeuutisille operointiin joutumisen syynä olevan 15 vuotta vanha polkupyöräonnettomuus, jonka vuoksi nenä murtui.
– Kaaduin pyörällä, kun olin noin 10-vuotias. Mulla oli naama ihan ruvella tapahtuman takia. Huulen yläpuolella ei killuttele Hitler-viikset, vaan arvet tapahtuneesta, Antti vitsailee.
– Nenä murtui pahasti ja mulla on nyt sen takia hapenottovaikeuksia, joiden vuoksi en esimerkiksi pysty nukkumaan kunnolla.
Antin nenä leikattiin ensimmäisen kerran pari vuotta kaatumisen jälkeen Venäjällä. Miehen sanojen mukaan leikkaus vain pahensi asiaa.
– En tiedä oliko ne lääkärit kännissä vai mitä, mutta ne hakkasi nenän rustot sinne tänne ja nenä on nyt entistä huonommassa kunnossa, Antti kertoo.
Entinen BB-kisaaja on käynyt lääkärin puheilla Suomessa ja odottelee tällä hetkellä leikkausaikaa. Muuten mies on nenäänsä tyytyväinen, eikä aio mennä kosmeettisiin leikkauksiin.
– En ole pyrkimässä seuraavaksi Michael Jacksoniksi. Leikkaus tehdään vain hengityksen parantamisen takia, Antti nauraa.
(MTV3–HANNE KAUTTO)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta