Mainos

Julkisuudesta vetäytynyt suomalaisurheilija tekee rahakasta bisnestä

24.02.2010 12:45
Samppa Lajunen kuvattuna vuonna 2004. (Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva)

Kolmen olympiakullan yhdistetyn hiihtäjä Samppa Lajunen, 30, tekee rahaa kiinteistöillä ja arvopaperikaupalla.

Urheilu-urallaan olympiakultien lisäksi myös maailmanmestaruuden ja yhdistetyn maailmancupin kokonaiskilpailun kahdesti voittanut Lajunen lopetti menestyksekkään uransa vuonna 2004.

Tämän jälkeen jyväskyläläinen Lajunen keskittyi yliopisto-opintoihinsa. Lajunen valmistui kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta keväällä 2007.

Jo urheilu-uransa aikana Lajunen oli mukana muutamassa yrityksessä, mutta vasta lopettamispäätöksen jälkeen ura liikemiehenä on lähtenyt varsinaiseen lentoon.

Lajunen perusti vuoden 2003 alussa ohjelmakonsultointiin keskittyneen yrityksen Oy Samppa Lajunen Ltd:n. Lajunen on yrityksen toimitusjohtaja ja mukana on myös Lajusen vaimo Hanna Lajunen. Vuonna 2004 yrityksessä oli mukana Lajusen silloinen manageri ja hänen isänsä serkku Raimo Lajunen. Voittoa yritys teki vuonna 2009 43 769 euroa, kun vuotta aikaisemmin tappiota kertyi noin 800 euroa.

Lajunen on mukana myös tamperelaisessa kehitys- ja pääomasijoitusyhtiö Jarmo Lajunen Oy:ssä, joka vuoteen 2007 asti tunnettiin Kuiskaaja Oy -nimellä. Jarmo Lajunen on Sampan setä, mutta myös kummisetä. Yrityksellä on muun muassa sisäliikuntakeskus Tampereella.

Vuonna 2008 yhtiön liikevaihto oli 270 000 euroa ja liiketoiminnan muut tuotot 300 000 euroa. Voittoa verojen jälkeen yritys teki 142 000 euroa.

Viime vuonna Lajunen perusti sijoittajaporukan kanssa Peloton Liikuntakerho Oy:n, jonka toimitusjohtajana entinen urheilusankari toimii. Lajunen on mukana myös Peloton Urheilukauppa Oy:ssä sekä yhdessä asunto-osakeyhtiössä.

Lajusen ansiotulot vuonna 2008 olivat 50 326 euroa. Uransa huippuvuosina myös tulot olivat erittäin kovat, sillä vuonna 2002 Lajusen tulot yli 123 000 euroa.

Samppa Lajunen vetäytyi urheilu-uran jälkeen lähes kokonaan julkisuudesta. Hän muun muassa kieltäytyi ainoana Yleisradion ohjelmasarjasta, jossa haastateltiin entisiä olympiavoittajia. Helsingin Sanomille Lajunen antoi helmikuussa harvinaisen haastattelun, mutta sillä ehdolla, että puhutaan työasioista.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos