![]() |
Kansanedustaja Risto Autio (kesk) kertoo Aamuposti-lehdessä haluavansa takaisin kirjoittamaan ja näyttelemään.
Suosikkisarja Kotikadussakin näytellyt Risto Autio kertoo lehdessä alkaneensa miettiä asettumista uudelleen ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.
– Ensimmäinen viikko eduskunnassa loman jälkeen riitti kääntämään mieltä toiseen suuntaan! Mutta katsotaan nyt kesän yli, viimeistään syksyllä teen päätökseni, Autio sanoo lehdessä.
Varsinainen kansanedustajan työ työryhmissä ja valiokunnissa on hänestä edelleen motivoivaa, mutta ”ison näyttämön leikit ” saavat hänet haukkomaan henkeään.
– Istuntosalin tapahtumien perusteella julkisuuskuva kuitenkin syntyy. Se on sellaista poliittista retoriikkaa ja peliä, josta moni muukin ahdistuu,
– Halua on omiin töihin takaisin teatteriin ja kirjoittamaan. Mutta en usko, että ennen kesää ryhdyn mihinkään tunnusteluihin siihen suuntaa. Tässä on kuitenkin vielä vuosi aikaa, Autio tuumaa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta