Mainos

Googlen karttapalvelu ikuisti kansanedustajan lenkillä

22.02.2010 16:54
Kansanedustaja Outi Mäkelä. (Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva)

Kokoomuksen kansanedustaja Outi Mäkelä kertoo blogissaan joutuneensa Googlen kamera-auton ikuistamaksi.

Googlen Street View -kuvista nousi Suomessa pienimuotoinen kohu, kun kamera-auto on tallettanut sellaista materiaalia mitä ei ollut tarkoitettu kaikkien nähtäväksi.

Googlen kamera-auto ikuisti kansanedustajan lenkillä. (Kuva: Google)

Myös kansanedustaja päättyi Googlen karttapalveluun. Kuvassa näkyy punaiseen paitaan pukeutunut lenkkeilijä, jonka kasvot Google on sutannut.

– Kun keskustelu kuvista alkoi, muistin että kuvausautohan ajoi meikäläistäkin vastaan yhtenä kesäaamuna - ja niinhän sitä lenkkeillään Urttilantie 6:n kieppeillä.

– Monen mielestä on varmaan ihan ok ja jopa mukavaa tulla kuvatuksi kuntoillessa tai pihatöissä. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että ihmisellä on oikeus päästä pois julkisen tirkistelyn alta, etenkin jos on tietämättään osunut kameran kohdalle epäedullisemmassa kunnossa tai tilanteessa. Hyvä että keskustelu yksityisyydensuojasta käydään ja periaatteet tehdään selviksi, Mäkelä kirjoittaa.

Mäkelän blogitekstistä uutisoi ensimmäisenä Verkkouutiset.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos