![]() |
Naisten kymmenellä kilometrillä olympiavoiton ottaneen Charlotte Kallan väitettiin joutuneen pari päivää ennen maanantaista kultahiihtoaan varsin epämiellyttävään dopingtestiin alastomana. Kalla kiisti väitteen.
Dopingtestaajat vierailivat Kallan pakeilla normaalin yllätystestin merkeissä, mutta ruotsalaishiihtäjä yllättyi tarkkuudesta, jolla he työnsä hoitivat.
– He olivat paljon tarkempia kuin mihin olin tottunut kotona. He kävivät läpi joka ainoan testimääräyksen pilkkua myöten, Kalla kertoi Expressen-lehden verkkosivuilla.
– Luulin olevani tottunut dopingtesteihin, mutta tämä vei paljon enemmän aikaa kuin normaalisti, hän jatkoi.
Kallan mentaalivalmentajan Lars-Erik Sandlerin kertoi, että hiihtäjän oli pakko riisua kaikki vaatteensa ennen testiä. Testaajat halusivat varmistaa, että Kalla ei piilotellut vaatteissaan virtsapussia. Toisen henkilön virtsalla täytetyn pussin käyttäminen testitilanteessa on laajalti tunnettu keino testaajien harhauttamiseksi.
Kalla kielsi sunnuntaina jyrkästi pohjoismaisissa medioissa levinneen tiedon, jonka mukaan hän olisi joutunut viime viikolla antamaan dopingtestin alasti.
– Se ei todellakaan pidä paikkaansa. En tiedä, mistä tämä tieto on saatu, Kalla kommentoi Aftonbladet-lehdelle.
Sandler pahoitteli ilmeisestä väärinymmärryksestä aiheutunutta äläkkää.
– Jos Charlotte on reagoinut tähän, täytyy minun pyytää anteeksi. Näiden tietojen kertominen oli minulta aika epäviisasta, Sandler sanoi Aftonbladetille.
Doping-testin kerrottiin sujuneen aivan normaalin kaavan mukaan, jossa urheilija nostaa paitaansa rintojen korkeudelle ja laskee housujaan polviin, jotta selviää, että hänellä ei ole piilossa virtsapussia
Lue koko juttu täältä ja täältä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta