![]() |
Ritva Piiroinen odottaa innolla poikaansa Suomeen, vaikka aikataulu tapaamiseen on Peetun kiireiden vuoksi todella lyhyt.
– Laitoin Peetulle heti tekstiviestin kisan jälkeen. En ensin tavoittanut häntä, joten Peetu soitti sitten 11 paikkeilla Suomen aikaa torstaina. Tietenkin onnittelin häntä ja taisin vähän itkuakin siinä vääntää. Olihan se liikuttava hetki, Ritva Piiroinen kertoo Viihdeuutisille.
– Kun Peetun hopeamitali selvisi, alkoi mieletön tekstiviestien tulva, sekä olemme saaneet kukkalähetyksiä. Olen pyörällä päästäni.
Äiti on poikansa puolesta äärettömän onnellinen. Vaikka menestystä on tullutkin aimo annos, on Ritvalla silti pieni pelko poikansa puolesta lajin vaarallisuuden vuoksi.
– Onhan tämä kuitenkin sellaista, että aina on pieni pelko, että jos tulee vakava loukkaantuminen. Se kulkee koko ajan mukana.
Peetu saapuu Suomeen 1. maaliskuuta, mutta kisakiireiden vuoksi hän ehtii olla Hyvinkäällä vain hetken.
– Silloin on tarkoitus, että Hyvinkään kaupunki järjestää Peetulle tilaisuuden. 2. maaliskuuta on Lumilautaliiton tilaisuus ja 3. maaliskuuta hän lähtee jo kilpailemaan. Sen jälkeen hän tulee takaisin Suomeen vasta maaliskuun loppupuolella.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta