Mainos

BB-Henna ei halua silmälaseja: Olen sen verran turhamainen

16.02.2010 22:21
Henna Kurhinen ei halua silmälaseja. (Kuva: Henna Kalinainen)

Big Brotherista tutuksi tullut Henna Kurhinen (o.s. Kalinainen) ei aio käyttää silmälaseja, vaikka neidon toisessa silmässä näkö on reippaasti huonontunut.

Henna kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille oikean silmänsä kärsineen lapsena tehdyn hoitovirheen takia. Neuvolassa ei huomattu Hennan silmässä olevaa pientä vikaa, joka äityi pahemmaksi.

– Sarveiskalvoni on vaurioitunut ja sen näkee valokuvista. Normaalilla kameralla otetuissa salamakuvissa näytän ihan demonilta, koska valo heijastuu silmästä eri tavalla, Henna kertoo.

Naiselle määrättiin silmälasit, kun tämä oli pieni. Koulukiusaamisesta kärsinyt Henna ei kiusaajien pelossa kuitenkaan pitänyt laseja kodin ulkopuolilla. Silmälasit päätyivät vuosikymmen sitten roskakoriin.

– Aina kotoa lähtiessäni piilotin silmälasit reppuuni. 10-vuotiaana suivaannuin niin pahasti, että taitoin lasit kahtia ja heitin ne roskiin.

Tämän jälkeen Henna ei ole silmälaseja käyttänyt, eikä halua uusia tilalle.

– En halua silmälaseja, olen sen verran turhamainen. Ei minulla varsinaisesti laseja vastaan mitään ole, mutta minulle ne eivät sovi. Piilolinssit eivät myöskään sopineet herkille silmilleni, Henna paljastaa.

Entinen BB-kisaaja tunnustaa, ettei ole uskaltanut mennä vaivansa kanssa lääkäriin. Vaikkakin nainen on huomannut näkönsä huonontuneen huomattavasti toisesta silmästä.

Antti kannustaa minua ja patistaa menemään lääkärille. Tiedän, että minun pitäisi mennä, mutta pelkään tuomiota, Henna murehtii.

– Toivon kuitenkin, että tämä voidaan leikata.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos