Mainos

Näin pyörii Jutta Gustafsbergin bisnes

09.02.2010 12:10
Jutta Gustafsberg (Kuva: MTV Oy)

Body fitnessin SM-kisoihin treenaava Jutta Gustafsberg on mukana usean yrityksen toiminnassa.

Todella kovaan kuntoon kevään kisoja varten itsensä treenannut Jutta Gustafsberg työskenteli aikaisemmin poliisina, mutta nykyään hän on mukana yritystoiminnassa.

Jutta toimii vuonna 2004 perustetun Xemax Oy:n toimitusjohtajana sekä hallituksen jäsenenä. Kaupparekisteriin yhtiön toimialaksi yhtiön on merkitty muun muassa ravintolisien, luontaistuotteiden sekä tekstiilien myyminen ja välitys verkostomarkkinoinnilla.

Yrityksen liikevaihto oli vuoden 2009 maaliskuussa päättyneellä tilikaudella 22 600 euroa, josta voittoa verojen jälkeen jäi 5 463 euroa. Edellisellä tilikaudella yritys teki tappiota 1 390 euroa.

Jutta on myös Sunny’s Fashion -nimisen vaatealan yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Vuonna 2009 perustetulle yritykselle ei vielä löydy kaupparekisteristä tuoreita tilinpäätöstietoja.

Viimeisimpien julkisten verotietojen mukaan Jutan tulot vuonna 2008 olivat 26 736 euroa. Vuotta aikaisemmin Jutan ansiotulot olivat 51 764 euroa ja pääomatulot 45 181 euroa.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos