![]() |
Ex-hiihtäjä Mika Myllylän tappelunnujakka kokkolalaisessa pitseriassa tammikuussa on menossa sovitteluun. Myllylää epäiltiin kolmesta pahoinpitelystä. Myös neljää muuta henkilöä epäiltiin pahoinpitelystä. Kaksi heistä oli naisia.
– Osapuolet ovat halunneet asian sovittelua, eikä meilläkään ole mitään sitä vastaan. Tutkintapöytäkirja on menossa sovittelutoimistoon. Syyttäjä päättää sitten syyteharkinnasta, mutta useimmiten syyttäjä näkee, että on riittävää, kun osapuolet ovat päässeet sopimukseen keskenään, eikä mikään yleinen intressi tässä vaadi oikeuskäsittelyä, kommentoi tutkintaa johtanut rikosylikomisario Jouni Rantanen Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitokselta.
Rantasen mukaan osapuolet eivät tehneet aloitetta sovitteluun itse, vaan poliisi ehdotti sitä heille esitutkinnassa. Tappeluun osallistuneet eivät ole vaatineet toisiltaan suuria korvaussummia.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta