Mainos

Lehti: Eduskunta ei muistanut perjantaina haudattua Halmetta

08.02.2010 13:45
Tony Halme (Kuva: Lehtikuva)

Ilta-Sanomien haastattelema hallintojohtaja kertoo, että eduskunnan linjana on, että entisiä kansanedustajia ei muisteta millään tavalla.

Perussuomalaisten entinen kansanedustaja Tony Halme haudattiin perjantaina pienen lähipiirin ollessa paikalla. Eduskunta ei muistanut entistä kansanedustajaansa millään tavalla. Eduskunnan hallintojohtaja Kari T. Ahonen sanoo, ettei asiaan liity kuitenkaan dramatiikkaa.

– Eduskunnan linjana on, että entisiä kansanedustajia ei muisteta millään tavalla, Ahonen kertoi Ilta-Sanomille.

Ahonen kertoo lehdelle, että käytäntö on vanha ja sillä on todennäköisesti haluttu varmistaa, ettei synny tilanteita, jossa yhden muistoa kunnioitetaan, mutta toisen ei.

– Entisiä kansanedustajia on noin 500. Monet heistä elävät hyvinkin hiljaista elämää ja me saamme yleensä tiedon jonkun kuolemasta vasta kuolinilmoituksesta.

Tony Halme nousi perussuomalaisten kansanedustajaksi maaliskuussa 2003 saatuaan vaaleissa 16 390 ääntä.

Halme löydettiin kuolleena kotoaan tammikuun alussa. Hän oli kuollessaan 47-vuotias.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos