Mainos

Seitsemän miljoonaa lotossa voittanut: Ei suuria suunnitelmia

08.02.2010 12:37
Lotossa arvottiin ennätyssuuri miljoonapotti tammikuussa. (Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva)

Suomen historian suurimman lottopotin 30. tammikuuta voittaneen kotkalaismiehen lähitulevaisuuden suunnitelmiin ei kuulu vapaaherraksi heittäytyminen, työnteko jatkuu kuten ennen.

Lottovoittaja avasi pelitilin ja rekisteröityi Veikkauksen nettipalveluun vasta samaisena lauantaina kun huikeat seitsemän miljoonaa euroa napsahtivat kohdalle.

– Syynä oli yksinkertaisesti laiskuus. Olin jo lähdössä lähimmälle R-kioskille - joka ei todellakaan ole kaukana - kun mietin, että voihan sen tehdä verkossakin, mies kertoo Veikkauksen tiedotteessa.

Miljoonavoittaja pelaa satunnaisesti, pääasiassa lottoa. Yleensä rivi on tullut jätettyä silloin, kun on ollut iso potti tarjolla.

Uunituore miljonääri ei ihan heti tajunnut tapahtunutta. Hän totesi ensin, että taitaa yhdeksän järjestelmässä olla jotain oikein. Silmä osui sitten voittosummaan, jota piti tuijottaa kerran ja toisenkin.

– Ei minulla oikeastaan ole mitään suuria suunnitelmia. Luonnollisesti lainojen maksu, mutta muuten täytyy tuollainen rahamäärä uskoa pääosin ammattilaisten huostaan. Mietin toki jo, että millä sitä itseään hemmottelisi heti kun rahat tulevat, mutta en oikeastaan tarvitse mitään. En ainakaan aio tuhlata suuria summia turhuuksiin eli ostaa itselleni jotain mitä en tarvitse.

20 vuoden päässä voittajan elämä siintää silmissä nykyisenlaisena.

– Eli käyn töissä, elän normaalia elämää. Voi kyllä olla, että jättäydyn työelämästä nautiskelemaan vapaa-ajasta huomattavasti ennen eläkeikää.

Lue koko juttu MTV3:n uutissivuilta.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos