![]() |
Jani Sievisen vaimo Mari Sievinen kertoo Ilta-Sanomissa pelkäävänsä toista synnytystään enemmän kuin ensimmäistä.
Esikoistaan odottaessaan synnytys alkoi dramaattisesti. Marin istukka repesi keskellä yötä ja naiselle tehtiin sairaalassa hätäsektio. Kaikeksi onneksi Felicia-tytär syntyi täysin terveenä. Dramaattisesta synnytyksestä jäi naiselle kuitenkin traumoja.
– Silloin ehdin jo pelätä, että lapsi on kuollut. Siksi mietin nyt joka päivä, että syntyykö lapsi liian aikaisin, onko lapsi elossa ja joudunko kauhealla kiireellä sairaalaan. Pelkään tällä kertaa enemmän, Mari kertoo lehdessä.
![]() |
Huhtikuussa 2008 syntynyt Felicia saa pian pikkusisaruksen. Perheeseen kuuluu lisäksi Janin lapset Aleksanteri, 12, ja Aaron, 8, edellisestä liitosta Susanna Sievisen kanssa.
– Elämäni on nykyään täynnä lapsia, mutta olen valinnut perhe-elämän tyylin ja rakastan sitä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta