![]() |
Keskinen ei halunnut hankaluuksia, joten hän palautti itse ylimääräisen aseen poliisille.
– Pääsin tänään pois jo hyvissä ajoin Vaasan hovioikeudesta, jossa käsiteltiin kunnianloukkausjuttua minua kohtaan. Se liittyy noin 15 vuotta sitten tapahtuneeseen kartanohuutokauppaan. Päätin asianajajani neuvosta viedä oikeudenkäynnin jälkeen .222 kaliberisen Tikka lintuluodikkoni Alavuden poliisille. Näin tein noin klo 14.00. Asekaappini on nyt siis tyhjä, Vesa Keskinen kertoo Viihdeuutisille.
Lainassa olleen Tikka .222 -lintukiväärin palautti Vesan kaveri keskiviikkona. Keskinen vakuuttaa, että hänellä on lupa aseeseen.
Edellisen kerran Keskisen kotiin tehtiin asetakavarikko maanantaina. Alavuden poliisi saapui Vesa Keskisen kotiin ja takavarikoi sieltä ison kasan aseita. Takavarikon kohteeksi joutui ainakin haulikoita, kiväärejä, pistooli sekä kaasusumutin. Keskinen otti asian rauhallisesti ja kertoi poliisin asetakavarikoinnin syynä olevan hänen saamansa tuomio rattijuopumuksesta.
Keskinen kertoo, että vielä aseiden kanssa on yksi ratkaisematon ongelma.
– Vanha automaattipienoiskiväärini on hukassa. 90-luvun lopulla luovutin aseen metsästysosaston päällikön haltuun edistämään tähtäinkiikareiden myyntiä. Nyt pienoiskivääriäni ei ole vielä löytynyt mistään. Aktiivinen etsintä jatkuu huomenna. Toivon sydämestäni, että se löytyy, etten joudu tästä oikeuteen nimikkeella ampuma-aserikos. Olen koko ikäni ollut todella vastuullinen aseidenkäyttäjä, mutta säilytyspuolessa on parantamisen varaa.
(MTV3-JARI KUPIAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta