![]() |
MTV3:n Huomenta Suomessa vieraili ensimmäinen julkisuuteen astunut suomalainen avaruusturisti Vesa Heilala.
Heilala kertoi lähetyksessä varanneensa avaruusmatkan paria viikkoa ennen lähetystä. Miehen noin 200 000 dollaria maksanut matka sijoittuu todennäköisesti vuodelle 2012. Heilala vertaa kokemustaan pitkäksi junamatkaksi, joka on vasta alussa.
–Tämähän on tietysti unelma, haave ja toive. Tämä on aina ollut takaraivossa, Heilala kertoi.
Avaruuteen lähtevä mies kertoo olleensa innoissaan avaruuteen liittyvistä televisio-ohjelmista ja sarjakuvista jo pienenä. Julkisuuteen matkansa kanssa Heilala astui Huomenta Suomessa. Miehen lähipiiristä vain muutamat tiesivät etukäteen matkasta.
–Eilen illalla laitoin tietoa 20 tuttavalle, että katsokaa aamutelevisiota, niin teillä on jotain puhuttaa töissä, Heilala myhäili.
Heilalan lisäksi toinen suomalaismies on ostanut lipun avaruuteen, mutta tämä henkilö ei halua tulla julkisuuteen.
Katso alta Huomenta Suomen haastattelu.
Vieraile myös Huomenta Suomi -ohjelman kotisivuilla.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta