Mainos

Matti Nykänen iskussa – hyppäsi MM-pronssia

29.01.2010 15:54
Matti Nykänen (Lehtikuva)

Mäkikotka Matti Nykänen kävi poimimassa Slovenian MM-kisoista taas yhden mitalin kokoelmiinsa.

46-vuotias Nykänen on edelleen tekijämiehiä mäkihypyssä. Sloveniassa veteraanien MM-kisoissa kilpaillut Nykänen oli torstaisessa K-40-mäen kisassa viides, mutta petrasi perjantain kisaan hyppyään mitalin arvoisesti.

– Matti sai K-30-mäen kilpailusta pronssimitalin. Toisen hypyn pituus oli 32 metriä ja Matti oli erittäin tyytyväinen hyppyihinsä, manageri Manu Syrjänen kertoo Viihdeuutisille.

Nykänen treenasi ahkerasti kisoihin tammikuun ajan. Maanantaina Sloveniaan lähtenyt mäkikotka ei toivonut palaavansa kisoista mitali kaulassa, mutta toisin kävi.

– Matille mitali ei ollut tärkein, vaan se tunnelma joka kisoissa on. Siellä jokainen kannustaa toisiaan ja kilpailijt taputtavat toisiaan selkään onnistuneiden suorituksien jälkeen. Mitalit ovat sivuseikkoja, Syrjänen sanoo.

Kaksi vuotta sitten Taivalkoskella Matti voitti veteraanien MM-kisoissa MM-kultaa.

(MTV3-ANN-MARI LEINONEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos