Mainos

Viihdeuutisten lukijat: Sarasvuo ja Kuitunen ensimmäisinä naimisiin!

28.01.2010 22:24
Virpi Kuitunen ja Jari Sarasvuo

MTV3.fin Viihdeuutiset kysyi lukijoiltaan, mikä julkkispari menee ensimmäisenä naimisiin. Jari Sarasvuo ja Virpi Kuitunen voittivat muut parit roimalla äänimäärällä.

Yrittäjänä tunnettu Sarasvuo sai hiihtäjärakkaansa Kuitusen kanssa lähes 64 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Toiseksi eniten ääniä saivat The Rasmus -yhtyeen solisti Lauri Ylönen ja PMMP:n laulaja Paula Vesala, jotka saivat 15,4 prosenttia äänistä. Pääministerimme Matti Vanhanen sai rakkaansa Sirkka Mertalan kanssa lähes 13 prosenttia äänistä ja tulivat kolmanneksi.

Sarasvuon ja Kuitusen salamarakkaus on saanut ihmiset ajattelemaan, että naimisiinkin mennään vauhdilla. Pariskunta esiintyi julkisesti ensimmäistä kertaa kesällä 2009 ja kihlasormuksia vaihdettiin jo saman vuoden jouluna. Nimimerkki nipa oli sitä mieltä, että pari kiiruhtaa naimisiin, kun taas ak-nimimerkki oli sitä mieltä, että pari on täydellinen toisilleen.

– Pitää mennä yhtä nopeaa naimisiin, kun kihloihinkin menivät vauhdilla, nipa kirjoittaa.

– Ovat kuin vakka ja kansi, ak toteaa lyhyesti.

Kärkikolmikon lisäksi äänestyksessä olivat parit Hjallis Harkimo ja Helena Karihtala sekä Leena Harkimo kumppaninsa Timo Kousan kanssa.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos