Mainos

Juhani Palmu lehdessä: Opettelen nyt kävelemään

25.01.2010 07:44
Juhani Palmu vuonna 2008. (kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva)

Rajun legioonalaistaudin läpikäynyt taiteilija kuntoutuu sairaudestaan Nizzan-kodissaan. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

65-vuotias Palmu pääsi kotiin sairaalasta 19. tammikuuta vajaan kolmen viikon sairaalassa olon jälkeen. Taiteilija makasi useita päiviä koomassa, jonka seurauksena miehen voimat katosivat täysin.

– Viikon päästä kävelen jo normaalisti. Nyt on vain treenattava ja saatava varmuutta. Tämä kuvaa minua ihmisenä: minulla on selkeä tahto, ja sopimukset pidetään, Palmu kertoo lehdessä.

Taiteilija laihtui sairaalassa 12 kiloa. Laihtumisen seurauksena miehen koholla olleet sokerit ja verenpaine ovat nyt kunnossa.

Juhani Palmun rinnalla sairauden aikana seisonut Leila-vaimo sanoo miehensä sairastumisen antaneen pariskunnalle myös opetuksen.

– Tämän opetus oli, että meidän elämämme on pienestä kiinni, Leila Palmu sanoo lehdessä.

Palmut aikovat nyt keskittyä olennaiseen.

– Menestyksen huumassa voi unohtaa toisen ihmisen huomioon ottamisen, mutta ei ihminen ole automaatti. Nyt on aika tehdä ne hyvät asiat, joita olen halunnut, mutta siirtänyt tulevaisuuteen, Juhani Palmu tunnustaa.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos