Mainos

Myllylän työnantaja kuvakohusta: Rakentavaa v***uilua

21.01.2010 11:35
Mika Myllylä. (Kuva: Lehtikuva)

Mika Myllylän työnantaja kertoo Viihdeuutisille tienneensä, että yhteistyöstä ex-hiihtäjän kanssa ei tule helppoa.

Myllylä aloitti joulukuussa työt kokkolalaisessa kiinteistönvälitysfirmassa Asunto Björndahl Oy:ssä. Tuolloin Myllylä antoi toimitusjohtaja Kaj Björndahlille raittiuslupauksen, joka ei kuitenkaan kovin kauan kestänyt.

Yhtiön kotisivuille Myllylän kasvokuvan päälle ilmestyi tiistaisen epäillyn pahoinpitelyjupakan jälkeen teksti kuivumassa.

Mika Myllylä laitettiin työnantajansa toimesta kuivumaan. (Kuva: Asunto Björndahl Oy LKV:n kotisivut)

– Kaveria en jätä missään olosuhteessa. Kuivumassa-teksti Mikan kuvan päällä on rakentavaa vittuilua. Tiesin kun lähdin yhteistyöhön Mikan kanssa, että tästä ei tule helppoa, mutta palkitsevaa kun onnistumme, Björndahl kertoo Viihdeuutisille.

– Tuomitsen jyrkästi kaiken väkivallan. Kun tutkimukset valmistuvat, totuus voi olla hieman erilainen? Pystyn tekemään 3-4 vuoden päästä arvion, onko Mika uskottava ja miten hän on vaikuttanut firmani maineeseen. Olemme hävinneet yhden taistelun, mutta se ei tarkoita, että olemme häviämässä koko sodan.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos