![]() |
Kohublondi Johanna Tukiainen aikoo uusia silikonirintansa sekä teettää lukuisia muitakin kauneuskirurgisia operaatioita.
– Luulisin, että kauneusleikkaukseni maksavat noin 10 000 euroa. Lopetin tanssimisen, korppani alkoi muuttua, joten nyt korjataan ja kunnolla. Minulle on laitettu silikonit jo kolme kertaa. Ne uusitaan, mahani laitetaan timmiin kuntoon ja kasvoihini laitetaan botoxia. Huuleni paksunnetaan, kuten monilla amerikkalaisilla näyttelijöillä, Johanna Tukiainen kertoo Viihdeuutisille.
Johannna kertoo saavansa sponsorirahaa leikkauksiin suomalaiselta lehdeltä. Lisäksi hän työskentelee ahkerasti saadakseen rahaa leikkauksiin
– Nyt myös teen töitä klubiemäntänä, joten strippaamalla olen säästänyt rahaa. Aion uudistua ja tehdä myös hiuksiini pidennykset. Satsaan tosissaan ulkonäkööni. Pelkästään hiustenpidennys maksaa 2000 euroa.
Johanna sai vammoja kasvoihinsa välikohtauksessa viime vuoden alussa. Blogissaan hän kertoo korjauttavansa myös kasvoissa olevia arpia.
– Aion siis laserilla korjauttaa nenässäni ja otsassani olevat pienet arvet (jotka saa kuulemma kokonaan pois), sekä aion ottaa huuliin täytettä ja pari muutakin operaatiota. Kuulostaa tietysti aika pinnalliselta, mutta minusta on hyvä välillä korjautella itseään jos siihen kerran on mahdollisuus. Naisethan laittavat esim. kosmetiikkaan ja kaikenmaailman voiteisiin paljon rahaa, miksi siis ei myös kauneuskirurgiaan voisi välillä laittaa, Johanna paljastaa blogissaan.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta