Mainos

Kaarina Hazard: Halme-kolumnini epäonnistui

15.01.2010 13:44
Kaarina Hazardin kuolleesta loukkaavasti tekemä kirjoitus sai aikaan kansalaisliikkeeni. (Kuva: Lehtikuva)

Kaarina Hazardin kirjoittamasta Halme-kolumista on tehty jo yli 120 kantelua Julkisen sanan neuvostoon.

Kaarina Hazardin kolumni sai aikaan suoranaisen kansalaisliikkeen Iltalehteä vastaan. Julkisen sanan neuvostoon on tullut perjantaina noin 120 kantelua Kaarina Hazardin kolumnista 13. tammikuuta ilmestyneessä Iltalehdessä. Kaarina Hazard on jo julkisuudessa kertonut petraavansa kirjoitustyyliään. Hän on luvannut parantaa tyyliään ja kirjoittaa jatkossa yksinkertaisemmin.

– Tekstiäni ei ymmärretty, kuten oli tarkoitus. Kolumnini oli epäonnistunut, Hazard toteaa Viihdeuutisille.

Kaarina Hazard ei suostunut kertomaan, kirjoittaako hän jatkossa kolumneja Iltalehteen.

– Sinun pitää soittaa Iltalehteen ja kysyä sitä.

Neuvoston jäsen, MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman vastaava tuottaja Jussi Eronen odottaa mielenkiintoista kevättä JSN:ssä.

– Odotettavissa on mielenkiintoisia JSN:n kokouksia uuden puheenjohtajan Risto Uimosen johdolla. Ihmisten mielenkiinto neuvostoa kohtaan näyttää selvästi kasvavan vuonna 2010, JSN:n jäsen Jussi Eronen kommentoi Viihdeuutisille.

Julkisen sanan neuvosto laittoi tiedotteen, jonka mukaan kanteluja on riittävästi asian käsittelemiseksi.

”Kanteluita on riittävästi. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt vastaanotetuista kanteluista ilmenevät ne seikat, joiden perusteilla kolumnia halutaan neuvostossa käsiteltävän. Kilomäärää enemmän ratkaisevat kanteluista ilmenevät sisältöseikat."

STT:n mukaan kaikki Kaarina Hazardin kolumnin poikimat kantelut saatetaan hylätä Julkisen sanan neuvostossa. Kanteluissa on syytetty Hazardin loukanneen Tony Halmeen kunniaa. JSN:n kanteluohjeiden mukaan kunnianloukkauskanteluihin tarvitaan asianosaisen suostumus. Kun kyse on kuolleen kunniasta, suostumus pitäisi pyytää hänen lähiomaisiltaan.

Televisiosta tutun Aleksi Valavuoren perustamassa "Iltalehti boikottiin, kunnes Hazard saa kenkää" -ryhmässä oli puolestaan perjantaina iltapäivällä jo lähes 13000 jäsentä.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos