Mainos

Matti Nykäsen unelmien keikka peruttiin – syynä rikosepäilyt?

13.01.2010 14:36
Matti Nykänen (kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva)

Mäkilegenda Matti Nykäsen piti esiintyä Salpausselän kisojen ohjelmalavalla, mutta keikka peruttiin järjestävän tahon puolesta.

Nykäsen keikka-asioita hoitava Finrila Oy on jo vuosikausia yrittänyt saada mäkikotkaa Salpausselän kisoihin esiintymään. Tänä vuonna aiottu esiintyminen olisi ollut ensimmäinen Nykäselle ja taustalla soittavalla Samurai-yhtyeelle. Manu Syrjänen Finrila Oy:stä vahvistaa Viihdeuutisille, että keikka on peruttu.

– Salpausselän kisojen keikka on peruttu ja toinen keikka on kahden vaiheilla, perutaanko vai ei, Syrjänen toteaa.

– Minulle ei kerrottu tarkempaa syytä keikan peruutukselle, eikä sitä edes tarvitse sanoa.

Nykänen nujakoi pahasti vaimonsa Mervi Tapola-Nykäsen kanssa joulupäivänä 2009. Tappelun johdosta Mattia epäillään törkeästä pahoinpitelystä. Miehen keikkakalenteri ammottaa tällä hetkellä tyhjyyttään, mutta Salpausselän lisäksi muita varmoja peruutuksia ei ole vielä tullut.

– Matilla on helmikuun loppuun keikkatauko, eli alkuvuoteen ei olla edes yritetty etsiä keikkoja. Tämä on ollut normaali käytäntö jo vuosien ajan, Syrjänen kertoo.

Salpausselän esiintymisen peruuntumisesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos