Mainos

Lehti: Hjallis Harkimo sai sydänkohtauksen

13.01.2010 07:50
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

Helsingin Sanomat kertoo Hjallis Harkimon, 56, saaneen sydänkohtauksen ja veritulpan Etelä-Afrikan matkallaan.

Maanantaina Hartwall-Areenalla järjestetyssä Urheilugaalassa ihmeteltiin, miksei illan isäntä Harkimo ollut paikalla. Miehen piti pitää gaalassa avajaispuhe ja jakaa palkintoja. Harkimon sijasta avajaispuheen piti Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen, joka kertoi Harkimon lomailevan Etelä-Afrikassa.

Harkimo ei päässyt paikalle, sillä hän oli saanut lomallaan sydäninfarktin ja veritulpan. Sairauskohtaus sattui viime viikon keskiviikkona kesken safarin. Diili-ohjelmastakin tuttu mies joutui odottamaan kolme tuntia ennen kuin hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan leikattavaksi.

– Onneksi kohdalle sattui hyvä lääkäri, mutta kolmessa tunnissa olisi voinut sattua mitä tahansa. Helsingissä olisin päässyt sairaalaan viidessä minuutissa, Harkimo kertoi lehdelle.

Sairaalassa Harkimolle tehtiin pallolaajennus nivusen kautta. Mies ei osannut sanoa kohtauksen laajuutta, mutta leikkausta ei tehdä heppoisin perustein.

– Olin puolitajuissani, Hjallis kertoo kohtauksesta.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos