Mainos

Jari Litmanen puolisonsa kanssa Urheilugaalassa – katso kuvat!

12.01.2010 08:38
Jari Litmanen ja Ly Jürgenson. (Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva)

Jalkapallolegenda Jari Litmasta ja hänen virolaista puolisoaan Ly Jürgensonia on nähty julkisuudessa yhdessä vain harvoin.

Maanantai-iltana pariskunta saapui kuitenkin yhdessä Urheilugaalan, jossa palkittiin vuoden urheilijoita.

Jari Litmasen puoliso Ly Jürgenson. (Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva)

Pariskunnalla on kaksi lasta. Ensimmäinen poika, Caro, syntyi marraskuussa 2005. Toinen poika syntyi pari vuotta myöhemmin. Ilta-Sanomille Litmanen kertoi jättäneensä lapset hoitoon mummolaan.

– He ovat vasta muutaman vuoden ikäisiä, eli vähän nuoria tänne. Mutta hyvässä hoidossa ovat, Litmanen sanoi.

Litmanen osallistui kolmatta kertaa järjestettyyn Urheilugaalaan nyt ensimmäistä kertaa. Pitkän kaavan mukaan hän ei aikonut juhlia, koska aamulla olisi luvassa harjoitukset.

Lue myös: Vau, hiihtokuningatar Aino-Kaisa Saarinen säteili urheilugaalassa

Ilkka Kanerva Halmeen kuolemasta: Traagista, että elämän täytyi päättyä niin

Rallilegenda ohjeisti Kimiä: Olisit jäänyt vielä formuloihin

Lauri Tähkä innokas penkkiurheilija – nauhoittaa olympialaiset

MTV3:n Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos