Mainos

Lehti: Tony Halme on kuollut

10.01.2010 19:41
Tony Halme

Iltalehti kertoo entisen kansanedustajan, nyrkkeilysankari Tony Halmeen, 47, olevan kuollut.

Lehden tietojen mukaan mies kuoli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja että hänet on löydetty kuolleena kotoaan Helsingistä. Halmeen tuli eilen viettää syntymäpäiväjuhliaan Amarillo-ravintolassa Helsingissä yhdessä Big Brother -ohjelmasta tutun Antti Kurhisen kanssa.

Ongelmia huumeiden ja alkoholin kanssa

Viime vuosina mies ajautui ongelmiin toinen toisensa jälkeen. Kesällä 2003 hän ammuskeli asunnollaan alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaisena ja tuomittiin vuonna 2004 neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Uskon löytänyt Halme vietti pari vuotta raittiina mutta aloitti uudelleen alkoholinkäytön vuonan 2005. Vuonna 2006 mies joutui sairaalaan delirium tremensin eli juoppohulluuden vuoksi.

Halme nousi perussuomalaisten kansanedustajaksi vuonna 2003 äänivyöryllä ja työkyvyttömyyseläkkeelle eduskunnassa hän jäi tammikuussa 2007.

Lokakuussa 2009 Tony oli jälleen ongelmissa kun hän jäi poliisin haaviin Valkeakoskella. Huumetestin mukaan mies oli nauttinut kokaiinia. Poliisin kotietsinnässä miehen asunnolta löytyi tuolloin huumausaineita sekä laiton käsiase.

"En muista mitään"

Halme tunnusti Ilta-Sanomien haastattelussa joulukuussa että hän ei ollut vieläkään toipunut vuonna 2003 sattuneesta välikohtauksesta. Tuolloin Halme vaipui alkoholin ja lääkkeiden sekakäytöstä kolmeksi viikoksi koomaan, joka aiheutti miehelle pysyvän aivovamman.

Halme kärsi vakavista muistihäiriöistä. Mies kertio kirjoittavansa kaikki sopimansa asiat ylös, ettei unohtaisi niitä pian.

– En muista oikein mitään. Jos olen aamulla käynyt kaupassa, en muista sitä enää iltapäivällä ja käyn kaupassa uudestaan, Halme kertoi tuolloin.

Elokuvia, kirjoja ja levy

Tunnetuksi Suomessa Halme tuli vuonna 1993 osallistuttuaan MTV3:n Gladiaattorit-tv-ohjelmaan. Hän oli asunut 15 vuotta Yhdysvalloissa ja siellä hankkinut elantoaan muun muassa showpainijana.

Uransa aikana Halme tuli tunnetuksi myös laulajana sekä kirjailijana. Hän näytteli myös muutamissa elokuvissa, muun muassa Die Hard - Koston enkelissä sekä suomalaisessa Ponterosa-elokuvassa.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos