![]() |
Vuoden 2008 Miss Suomi Satu Tuomisto keräsi kolmanneksen kaikista äänistä viime vuosikymmenen kauneimman missin nettiäänestyksessä MTV3.fi/missit-sivustolla. Kakkossijalle kiri Suvi Miinala (nykyinen Tiilikainen).
Myös Tanssii tähtien kanssa -kisan viime vuonna voittaneen, taajaan lehtien palstoilla viihtyneen tumman kaunottaren Satu Tuomiston eduiksi perusteltiin muun muassa aitoutta, iloisuutta ja luonnon kauneutta.
– Luonnollinen, kaunis, tavallinen, hyväkuntoinen, notkea kuin pajunvitsa. Selviytyi tanssikisasta, vaikka isä oli juuri kuollut. Kiltin näköinen, eikä liian seksikäs ja kova, kuvailee nimimerkki Kaunis Satu.
– Satu toi misseyteen aitoutta ja rokkia.. Sanoisin hänen uskaltavan näyttää reilusti heikkoutensa, eli hän ei elä kiiltokuvaelämää. Hienoja poseerauksia, hyvä tikki, sexy ja velmu, kirjoittaa Tepa.
– Satu on luonnonkaunis, luonnollinen ja valloittava persoona, hymy ja nauru ulottuvat silmiin asti, ei minkäänlaisia teeskentelyn tai näyttelemisen elkeitä, kommentoi Ironlady.
![]() |
Vuonna 2000 Suomen kauneimmaksi valittu Suvi Miinala valloitti yli kaksikymmentä prosenttia vastaajista naapurintyttömäisellä olemuksellaan ja klassisella kauneudellaan.
– Kaunis, sopusuhtainen olemus, kauniit kasvonpiirteet, ihanat silmät, upeat hampaat ja hiukset ja VAU mikä hymy. Tyylikkäästi hoidettu missivuosi. PARAS! Julistaa lellonaN.
– Suvi on tavallisen reilu nuori nainen, ei mikään typerä kana. Lisäksi hän on luonnollisen kaunis, sopusuhtainen kokonaisuus! toteaa Joke.
– Upea kaunotar, ei mikään pikkusievä. Omaa luontaista karismaa. Paranee vaan vuosien myötä. Ei ole niin kovin julkisuuteen tyrkky, kirjoittaa puolestaan Kylli.
Kaikki tämän vuoden misseista voit lukea MTV3.fi/missit-sivustolta.
Äänestä, kuka finalisteista on mielestäsi seksikkäin!
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta