![]() |
Vuonna 1963 ampumavälikohtauksessa surmansa saaneen Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn historiasta on löytynyt valokuva, jossa mies juhlii hulppealla jahdilla vähäpukeisessa naisseurassa.
Viihdesivusto TMZ.comin julkaisema mustavalkokuva on todennäköisesti peräisin 1950-luvun puolivälin paikkeilta, jolloin Kennedy toimi senaattorina.
Kuva löytyi puolivahingossa yhdysvaltalaisen autokauppiaan jäämistöstä ja esittää loistoalusta, jonka kannelta mereen hyppää kuvassa kaksi alastonta naista. Valokuvaan taltioitu, John F. Kennedyksi veikattu mieshahmo ottaa aurinkoa kannella.
Valokuvan aitouden TMZ.comille vahvisti professori Jeff Sedlik, jonka mukaan kuva on peräisin juuri 50-luvulta. Kuvan aitouteen viittaavat sekä valokuvapaperi että kuvan pinta: pintamateriaali on kulunut ja lohkeillut vuosikymmenten kuluessa.
John F. Kennedyn elämäkerrat antavat viitteitä siitä, että hän olisi lomaillut vuonna 1956 Välimerellä veljensä Ted Kennedyn ja raskaana olevan vaimonsa Jackie Kennedyn kanssa. Kuva saattaa siis olla peräisin juuri kyseiseltä parin viikon lomamatkalta.
Valokuvan julkaisu on ehtinyt herättää voimakkaita tunteita, ja on epäilty, että kuvan julkaiseminen olisi aikanaan voinut vaarantaa jopa Kennedyn nousun USA:n presidentiksi.
John F. Kennedy valittiin presidentiksi vuonna 1960.
Katso kuva
täältä!
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta