![]() |
Kohublondi Johanna Tukiainen toivoo löytävänsä vuonna 2010 elämänsä rakkauden.
Tukiainen kertoo Viihdeuutisille lähtevänsä luultavasti Italiaan juhlimaan uutta vuotta. Vaalea nainen on kutsuttu Como-järvelle katselemaan ilotulituksia.
– Minut on kutsuttu Como-järvelle, joten todennäköisesti lähden sinne uudeksi vuodeksi. Siellä on kuulemma valtavat ilotulitukset. Olen tästä innoissani, sillä rakastan ilotulituksia, Tukiainen intoilee.
Tukiainen kertoo, ettei hänellä ole uudenvuoden päätöksiä, sillä ne eivät naisen kohdalla yleensä kestä pitkään. Päätöksen sijasta Tukiaisella on toiveita romantiikasta.
– Minulla olisi sellainen toive, että vuoden 2010 aikana löytäisin elämäni rakkauden.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta