![]() |
Uimarikaunotar tunnustaa suoraan Linnan juhlien tiimoilta saatujen kehujen lämmittäneen mieltä. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
Uima-altaiden kaunis vesipeto valloitti suomalaisten sydämet itsenäisyyspäivänä upealla olemuksellaan. 24-vuotias Hanna-Maria on mielissään saamastaan huomiosta, varsinkin kun kehut kerää urheilullinen nainen.
– Hyvältähän se tuntui, kehut imartelivat. Oli hienoa huomata, ettei aina vain ihannoida langanlaihoja mallityyppejä. Itsekin ihannoin tervettä vartaloa enemmän, Hanna-Maria kertoo lehdessä.
Kovan itsekurin omaava urheilijakaunotar viihtyy omassa ruumissaan, vaikka löytääkin siitä jotain parannettavaa.
– Jokaisella naisella on varmasti ulkonäöstään jonkin verran kriittinen näkemys. Mutta viihdyn vartalossani, eikä minulla ole sen suhteen ongelmaa. Haluan toki näyttää hyvältä ja pitää itsestäni huolta.
Jouluna Hanna-Maria aikoo rauhoittua ja myös herkutella.
– Minun toiveeni on vain, että saan herkutella ison jouluaterian. Olen myös vähän herkkupeppu ja tykkään makeasta, joten suklaata syön varmasti.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta