![]() |
Tiger Woods oli puhunut Rachel Uchitelille yhteisestä tulevaisuudesta ja sielujen sympatiasta.
Golftähden newyorkilainen salarakas on raottanut pariskunnan suhdetta OK!-lehdelle. 34-vuotias brunette on paljastanut, kuinka Tiger vakuuutteli tunteitaan naista kohtaan lähettämässään meilissä.
Tiger on ymmärtänyt Rachelin tilanteen kolmiodraamassa, mutta halunnut lepyttää naista kauniilla sanoilla.
– Tiedän, että on tilanne on kamala sinulle, kun et voi olla kanssani koko ajan. Ymmärrän sen. Se tappaa myös minut, Tiger kirjoittaa salarakkaalleen.
Tiikeri vakuuttelee Rachelille, kuinka heidän välillään on yhteys, jota ei löydy edes miljoonakartanon seinien sisältä.
– En ole koskaan löytänyt sellaista. En edes kotona. Miksi emme löytäneet toisiamme vuosia sitten? Tekee niin pahaa, kun olen langennut väärään naiseen, Tiger mouruaa.
Golfari oli myös sanonut salarakkaalleen, että jättää vaimonsa tämän takia. Niin tai näin, kyseinen newyorkilaiskaunotar oli se, josta koko lumipalloefekti lähti vyörymään muutamia viikkoja sitten.
Kyseenalainen julkisuuus on tehnyt Rachelista myös kansakunnan sylkykupin.
– Ihmiset ovat kutsuneet minua kodinrikkojaksi, onnenonkijaksi, vampiksi ja huoraki. Teen virheitä, mutta en ole yksikään noista, tummaverikkö kertoo lehdessä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta