Mainos

Lehti: Johanna Tukiainen söi sanansa - palasi strippariksi

10.12.2009 18:44
Johanna Tukiainen

Kohublondi Johanna Tukiainen vakuutti muutama viikko sitten ettei hänen työtehtäviinsä Gentlemans Clubilla kuulu strippaaminen, mutta nyt nainen on nähty keikistelemässä yläosattomissa. Asiasta kertoo 7 päivää -verkkosivuillaan.

Lehden mukaan klubin asiakkaat olivat pyytäneet Tukiaista laulamaan Lööppijulkkis-kappaleensa, mutta asiakkaiden yllätykseksi luvassa olikin laulamisen sijasta strippausta.

Kohublondi ei asiakkaiden toiveita kuunnellut, vaan kipusi esiintymislavalle ja kieppui tangon ympärillä. Samaan aikaan Tukiainen vähensi myös vaatekerrostaan.

– Jossain vaiheessa hän heitti pikkupöksyt pois ja avarsi kaula-aukkoaan niin, että tissit näkyivät. Musiikin loputtua hän poistui lavalta ja meni erään miehen kasvojen eteen rinnat paljaina, lehden verkkosivuilla kerrotaan.

Tukiaisen toiminta on kummallista, koska marraskuun loppupuolella nainen vakuutteli pysyvänsä tiukasti klubiemännän roolissa, johon ei kuulu strippaaminen.

– En tällä kertaa tanssi, ja ihan hyvä niin. Aika aikaansa kutakin. Olen kuitenkin niin suuri julkisuuden henkilö Suomessa, että ihmiset varmaankin katsoisivat asiaa pahalla. Gentelemans Clubillahan tytöt riisuutuvat ihan alasti, ja ihmiset ovat niin pikkusieluisia Suomessa, että jos riisuutuisin vain topless, niin sitäkään ei hyväksyttäisi, Tukiainen kertoi julkisuuteen annetussa tiedotteessa.

Lue myös: Johanna Tukiaisesta strippiklubin emäntä

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos