![]() |
BB:stäkin tuttu Antti Kurhinen möläytti Voice -radiokanavan haastattelussa ihailevansa Adolf Hitleriä, sillä tämä on saavuttanut suuria asioita.
BB-talossa avioituneet Henna ja Antti Kurhinen kertoivat haaveilevansa omasta televisio-ohjelmasta. Julkisuutta ammatikseen kuvaileva pariskunta kertoi Voicen haastattelussa haluavansa saavuttaa kuuluisuutta samalla tavalla, kuin muut historian merkkihenkilöt.
Antti päästikin suustaan varsinaisen sammakon ilmoittamalla ihailevansa natsi-Saksan johtajan Adolf Hitlerin saavutuksia.
– Ihailen suuria ihmisiä, olivat teot sitten hyviä tai pahoja. Mutta ne on suuria, koska ne on tehnyt jotain, mikä on ylitse muiden.
– Hitlerkin on suuri ihminen, en mä sitä nyt sillä tavalla ihaile, mutta mä kunnioitan sitä. Se on saavuttanut sellaisia asioita, joihin moni ihminen ei pystyisi. Me tähdätään samaan, että me oltaisiin jotain suurta tai erikoista, Antti sanoo haastattelussa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta