![]() |
Tyttöduo PMMP:n Paula Vesalaa kertoi aiemmin jännittävänsä Linnan juhlia. Se näkyi, sillä poptähti mokasi heti kättelyssä – kirjaimellisesti.
Pop-pariskunta Paula Vesala ja Lauri Ylönen oli yksi illan odotetuimmista pareista, sillä tätä ennen avopari ei ole näyttäytynyt julkisesti yhdessä. Pari ei kuitenkaan kättelyyn mennessä turhia hempeillyt, vaan kävelivät hieman erillään presidentin luokse. Kun kättelytilanne oli ohi, Vesala lähti kiitämään tilanteesta jättäen puolisonsa taakseen.
![]() |
The Rasmus -yhtyeen laulaja Lauri Ylönen oli tilanteesta selvästi hämmentynyt. Mies näytti kohauttavan olkapäitään tilanteelle, mutta hänen ei auttanut muu kuin lähteä seuraamaan avovaimoaan etäisyyden päästä.
![]() |
PMMP-poppari voi lohduttautua sillä, ettei ole ensimmäinen, joka mokaa samalla lailla. Viime vuoden Linnan juhlissa laulajatar Anna Abreu jätti silloisen avomiehensä Panu Larnoksen kuin nallin kalliolle.
![]() |
Abreu hiihti hermostuneesti pois kättelytilanteesta.
![]() |
Lue myös:
PMMP:n Paulalla vientiä tanssiparketilla
PMMP-Paula ja Rasmus-Lauri edustivat vihdoin yhdessä – katso kuvat
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta