Mainos

He jäävät pois Linnasta

06.12.2009 14:56
Tarja Tallqvist, Jyrki Häkämies ja Virpi Kuitunen  (Lehtikuva)

Useat merkkihenkilöt eivät pysty eri syistä kunnioittamaan läsnäolollaan itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla.

Puolustusministeri Jyri Häkämies on korkea-arvoisin poisjäänyt: hän reissasi mieluummin Afganistaniin juhlimaan itsenäisyyttä rauhanturvaajajoukkojen kanssa.

Puolisonsa Jari Sarasvuon kanssa kutsun saanut hiihtäjä Virpi Kuitunen jätti juhlat väliin valmistautuakseen ensi viikon maailmancupin osakilpailuun Keski-Euroopassa.

Kansanedustaja Tarja Tallqvist (kd) jätti juhlat väliin taas henkilökohtaisen protestin vuoksi. Vanhustenhuollon tilanne on Tallqvistin mukaan niin kauhistuttava, että hänellä ei ole olo juhlia, kansanedustaja kertoi Iltalehdelle.

Myös oopperalaulaja Soile Isokoski joutuu jättämään juhlat väliin työesteen vuoksi.

Valtioneuvos Harri Holkeri on kokenut tänä vuonna terveydentilassaan takapakkeja eikä jaksa lähteä juhliin.

Myös vatsasyöpää sairastava SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta jätti juhlat väliin terveydentilansa vuoksi.

Samoin demareiden kansanedustaja Tommy Tabermann jää pois juhlista aivokasvaimen vuoksi.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)

MTV3.fi - Linnan juhlat

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos