![]() |
Taitelija Miina Äkkijyrkkää vastaan oli Helsingin käräjäoikeudessa keskiviikkona vireillä syyte eläinsuojelurikkomuksesta, joka syyttäjän mukaan tapahtui 19. syyskuuta 2007. Asiasta kertoo MTV3:n uutissivut.
Äkkijyrkkää ei kuitenkaan ollut saatu haastetuksi oikeuteen, ennen kuin syyteoikeus vanheni.
Keskiviikkona poliisi kävi Äkkijyrkän tilalla selvittämässä Iltalehdessä esitettyjä väitteitä, joiden mukaan tilalla olisi lopetettu kissoja lainvastaisesti. Poliisi ei löytänyt tilalta mitään epäilyttävää.
Vanhentuneen syytteen mukaan Äkkijyrkkä on pitänyt koiraa sisätiloissa kytkettynä noin 60 sentin mittaisella ketjulla niin, että se ei ole ollut eläimelle sopiva eikä antanut tarpeellista ja turvallista liikkumisvapautta.
Lisäksi syyttäjä katsoi Äkkijyrkän lyöneen laimin laitumen aitojen kunnossapidon, minkä vuoksi lehmät pääsivät karkuun.
Poliisi oli kirjoittanut Äkkijyrkälle sakot eläinsuojelutarkastuksen jälkeen. Äkkijyrkkä kiisti syyllistyneensä rikokseen, joten poliisi käynnisti esitutkinnan.
Erilaisten lomien vuoksi tutkinta pitkittyi poliisissa, samoin kuin asian käsittely Helsingin syyttäjänvirastossa. Asia päätyi kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläiselle vasta päivää ennen kuin se vanheni: 18. syyskuuta 2009.
Äkkijyrkkä oli tuolloin ulkomailla, eikä häntä saatu haastetuksi oikeuteen. Niinpä juttu jäi sillensä. Äkkijyrkkää ei tuomittu rikoksesta eikä hän joudu maksamaan sakkoa.
Lue myös: Poliisi ei enää tutki Äkkijyrkän kissa-asiaa
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta