Mainos

Sarasvuolla toinenkin Sormusten herra -firma

25.11.2009 16:33
Jari Sarasvuo (Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva)

Firmojen nimiä tarkastelemalla toimitusjohtaja Jari Sarasvuon lempikirjailija on J.R.R. Tolkien.

Viihdeuutiset kertoi maanantaina Jari Sarasvuon, Virpi Kuitusen ja hiihtovalmentaja Jarmo Riskin perustaneen hiljattain muun muassa valmennuskonseptien ja -palveluiden sekä koulutuspalveluiden tuottamiseen keskittyvän yrityksen Anorin Liekki Oy:n.

Erikoisesti nimetyllä firmalla on yhteyksiä myös kirjamaailmaan, sillä Anorin liekki on tuttu J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -klassikkokirjasta, jossa sen on tulkittu olevan Gandalfin hallussa oleva salaperäinen voima.

Kaupparekisteristä selviää, että Sarasvuo on mukana kaikkiaan 13 yrityksen toiminnassa. Yksi yrityksistä on Isildur Oy, ja senkin nimi on napattu Tolkienin luomasta fantasiamaailmasta. Tolkienin kirjoissa Isildur toimi Minas Ithilin päällikkönä, hän myös otti valtasormuksen Sauronin sormesta.

Kaupparekisteriin yritys on rekisteröity vuonna 2002. Arvopaperikauppaa ja muuta rahoitus- ja sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen tuorein tilinpäätös on vuodelta 2006. Tuolloin yrityksen liikevaihto oli yli 5,2 miljoonaa euroa. Voittoa verojen jälkeen kertyi 390 000 euroa.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos