![]() |
Angelina Jolie ja Brad Pitt saapuivat monien muiden supertähtien tapaan seuraamaan Lady Gagan esiintymistä Los Angelesissa.
Lady Gaga esiintyi 14.11. Los Angelesissa The Museum of Contemporary Art (MOCA) 30 -vuotissyntymäpäivillä. Suosikkilaulajatar lauloi kappaleensa Speechless, Bolshoi baletin tanssiesityksen aikana.
![]() |
Hollywoodin ykköspariskunta Angelina Jolie, ja Brad Pitt kuvattiin museossa pidetyssä yksityisesittelyssä. Heidät nähtiin klassisessa mustassa tyylissään. 45 -vuotiaan Pittin parta olisi ehkä kaivannut siistimistä, mutta ihastuttavan 34 -vuotiaan Jolien tatuoinnit pääsivät hyvin esille olkaimettomassa mekossa.
![]() |
Musiikkimaailmasta tuttu pariskunta Gwen Stefani ja Gavin Rossdale olivat myös pukeutuneet yhdenmukaisesti. Liekö sattumaa, mutta molemmilla oli pukeutumisessaan valkoista ja mustaa.
![]() |
Gaalassa oli myös paikalla Hollywoodin nuori kaunotar Jessica Alba.
![]() |
Näyttelijätär Eva Mendes osallistui myös tapahtumaan. Hän on vastikään kertonut tähdittävänsä Calvin Kleinin alusasukampanjaa.
Vaaleanpunaisella punamatolla nähtiin myös mm. Kate Bosworth, Christina Ricci, Shirley Manson ja Ciara.
(MTV3)
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta