Mainos

Tukiaisella uusi kappale, mutta mikä on huonoin yritys päästä popmaailmaan? Äänestä!

15.11.2009 16:20
Johanna Tukiainen (kuva: MTV3)

Kohublondi Johanna Tukiaisen lisäksi usea muu julkkis on koettanut onneaan musiikin maailmassa.

Teuvo Lomanin päiväammatteihin kuuluu muun muassa kampaaminen ja vaatesuunnittelu. Mies on kuitenkin hakenut jalansijaa myös musiikin maailmasta. Lomanin ensimmäinen single vuonna 2005 oli nimeltään Helsinki City Boy.

Teuvo Loman  (kuva: MTV3)

2004 vuoden alkupuolella runoilija Tommy Tabermann ilahdutti kansaa julkaisemalla Kiitti v**usti -kappaleen. Kappaleessa mies kritisoi ironisesti nykypäivänä tiuhaan käytettyä kirosanaa. Myöhemmin samana vuonna Tabermann julkaisi kokonaisen levyllisen musiikkia. Sanoitukset levyllä olivat luonnollisesti omat, musiikista vastasi pääasiassa Maki Kolehmainen.

Tommy Tabermann

Median monitoimimies Timo T.A.Mikkonen julkaisi jo vuonna 1989 Joulusydän -nimisen joulualbumin. Levyllä oli useita käännösversioita englanninkielisistä joululauluista. Itse nimikkokappale oli suomenkielinen coverversio Wham-yhtyeen Last Christmas -kappaleesta. Tähän äänestykseen on kuitenkin otettu mukaan miehen 1990-luvulla H-hetki -ohjelmassaan laulama kappale Eilinen, huominen, yhteinen.

Timo T.A. MIkkonen (Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva)

Kuka voisi unohtaa Esa Saarisen musisointia? Saarinen on tunnettu filosofi ja yritysvalmentaja, mutta mies on myös julkaissut kohutun Poikarakkaus-kappaleen, joka kertoo nimensä mukaisesti poikien välisestä rakkaudesta.

Esa Saarinen

Kohujulkkikset laulajattarina

Martina Aitolehti ja Marika Fingerroos tulivat julkisuuteen salarakkaina. Naiset lyöttäytyivät vuonna 2005 yhteen ja levyttivät Salarakkaat -nimellä levyllisen musiikkia. Suurin osa levyllä olevista kappaleista on covereita vanhoista hittikappaleista. Ensimmäinen single oli kuitenkin tytöille tehty alkuperäinen Salarakas -niminen kappale.

Marika Fingerroos ja Martina Aitolehti(Kuva: Lehtikuva)

Kansaa alati kiinnostava kohublondi Johanna Tukiainen tuli julkisuuteen Ilkka Kanervan tekstiviestikumppanina. Sen jälkeen Tukiainen on tehnyt itseään tykö muun muassa tanssijana ja kalenterimallina. Ensimmäistä kertaa Tuksu kokeili laulamista tänä kesänä Lööppijulkkis-kappaleellaan. Nainen kuitenkin kääntyi nopeasti ironista kappaletta vasten ja pyrki tekemään uskottavampaa musiikkia. Viikko sitten julkaistiin neidin Yhdysvalloissa tehty Some Day -kappale.

Johanna Tukiainen (kuva: MTV3)

Urheilijat musiikkimaailmassa

Tukiaisen ystävä nyrkkeilijä Tony Halme on myös yrittänyt onneaan musiikkimaailmassa. Mieheltä on ilmestynyt yksi albumi sekä muutama single. Vuonna 2001 ilmestyneeltä Mestarit salilla -levyltä tunnetuimmat tekeleet ovat Viikinki sekä rap-kappale Kuningas voittamaton.

Tony Halme

Hiihtäjä Jari Isometsä esitti Lasse Hoikan ja Souvarit-yhtyeen kanssa Karpaasi on jätkä raju -kappaleen 1990-luvun puolivälissä. Isometsää tunnetusti kutsuttiin yhdessä Mika Myllylän ja Harri Kirvesniemen kanssa karpaasiksi ennen Lahden doping-skandaalia.

Jari Isometsä

Listasta ei voi tietenkään jättää pois mäkimies Matti Nykästä. Kaikista työnsaroistaan Nykänen taitaa tällä hetkellä keskittyä eniten keikkailuun. Ensimmäistä kertaa Nykänen esiteltiin artistina jo vuonna 1992, kun mieheltä julkaistiin Yllätysten yö -albumi. Levyltä löytyy Nykäsen eräs tunnetuimpia kappaleita V-tyyli.

Matti Nykänen (kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva)

Mikä näistä on sinun mielestäsi huonoin yritys musiikkimaailmaan?

Äänestämään ja perustelemaan pääset TÄÄLTÄ.

Kappaleet voit käydä kuuntelemassa YouTubesta:

Teuvo Loman: Helsinki City Boy (musiikkivideo)

Tommy Tabermann: Kiitti vitusti

Timo T. A. Mikkonen: Eilinen, huominen, yhteinen

Esa Saarinen: Poikarakkaus (huom. kuvitus otettu muualta)

Martina Aitolehti & Marika Fingerroos (Salarakkaat): Salarakas

Johanna Tukiainen: Lööppijulkkis

Johanna Tukiainen: Some Day

Tony Halme: Viikinki (musiikkivideo)

Tony Halme (rap): Kuningas Voittamaton (musiikkivideo)

Souvarit feat. Jari Isometsä: Karpaasi on jätkä raju

Matti Nykänen: V-tyyli

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos