Mainos

Lehti: Tarja Turusen mies hakee kunniaansa oikeudesta

13.11.2009 08:23
Tarja Turunen ja Marcelo Cabuli (Kuva: Lehtikuva)

Tarja Turunen erotettiin Nightwish-yhtyeestä neljä vuotta sitten lokakuussa, mutta draama asian ympärillä ei ota laantuakseen. Nyt solistin mies on haastanut Nightwish-kirjan tekijät oikeuteen.

Asiasta uutisoivat kummatkin iltapäivälehdet. Tarja Turusen aviomies, argentiinalainen Marcelo Cabuli on haastanut kolmen muun miehen kanssa Nightwish-kirjan taustahahmot oikeuteen törkeästä kunnianloukkauksesta.

Syytteet ovat lähteneet Like Kustannus Oy:lle, sen toimitusjohtaja Päivi Isosaarelle ja kirjan kirjoittajalle Marko Ollilalle.

Miesnelikko on kokenut kunniaansa loukatuksi törkeästi kirjassa. Cabulin mukaan kirjassa esitetyt näkemykset miehestä ja tämän bisneksistä ovat täysin väärät.

Like Kustannuksen toimitusjohtaja Päivi Isosaari seisoo vuonna 2006 julkaistun kirjansa tekstin takana.

– Olen kuitenkin lukenut tekstin ja hyväksynyt sen julkaisun - ja seison yhä täysin kirjan takana. Ei kustantaja ainakaan hölmöyttään tekstejä päästä läpi, Isosaari kertoo Ilta-Sanomissa.

Tarja Turunen erotettiin suuren kohun ympäröimänä Nightwish-yhtyeestä lokakuussa 2005. Seuraavana vuonna ilmestynyt Nightwish-kirja valaisi bändin elämään kulissien takana.

Kirjassa kritisoitiin voimakkaasti Turusen aviomiehen Marcelo Cabulin toimintaa bändissä. Kirjan mukaan Turusen managerina toimineen Cabulin toiminta oli osasyy yhtyeen välirikkoon.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos