![]() |
Female First kertoo nettisivuillaan poptähti Robbie Williamsin, 35, vahvistaneen tiedot, joiden mukaan hän tekee jälleen yhteistyötä Take That -poikabändin kanssa.
Williams lähti hittiryhmästä jo vuonna 1995 ja aloitti menestyksekkään soolouran. Take That jatkoi uraansa vielä Williamsin jälkeen, mutta huonolla menestyksellä ja hajosi vuonna 1996. Yhtyeen muista jäsenistä muun muassa Gary Barlow yritti soolouraa.
Take That palasi yhteen ilman Williamsia vuonna 2005. Femalefirst.com kertoo Williamsin myöntäneen tavanneensa muun bändin ja että jotain on tulossa. Muuten mies pysyi asiasta vaitonaisena, joten pysyvästä yhteenpaluusta on tuskin kyse.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta