![]() |
The Sun kertoo verkkosivuillaan ammattilaispainija Paul Heymanin syyttävän laulajatar Rihannaa kopioinnista.
Heyman on suuttunut laululintuselle, sillä naisen Russian Roulette -singlen kansikuva on hyvin samankaltainen kuin miehen vuonna 1998 julkaiseman ECW-kokoelmalevyn kansi. Molemmissa kansissa henkilö on verhottu piikkilankaan ja oikea käsi on ilmassa. Heyman kertoi The Sunille samankaltaisuuden olevan selkeä asia.
– On ilmiselvää, että (Rihannan kansi) on kopioitu tai ainakin ottanut erittäin paljon inspiraatiota ECW-albumin kannesta, Heyman totesi.
The Sun on julkaissut kuvat molemmista levynkansista. Voit katsoa ne
täältä.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta