![]() |
Ilta-Sanomat uutisoi taiteilija Vesa-Matti Loirin tienanneen syyskiertueellaan noin 130 000 euroa.
Loirin syyskiertue on ollut menestys, sillä 13 keikasta suurin osa on ollut loppuunmyyty. Vajaan kuukauden kestänyt kiertue tuottaa Ilta-Sanomien ja asiantuntijoiden tekemien laskelmien mukaan satoja tuhansia euroja, joista Loiri käärii noin kymppitonnin jokaisesta keikasta. Artisti tienaa siis yhteensä noin 130 000 euroa.
Loirin keikkamyyjä ja kiertuebändin basisti Christer Bergholm ei kerro tarkkoja lukuja, mutta vahvistaa menestyksen.
– Totta kai tämä on ollut tuottoisa kiertue. Tämän syksyn ykkössarjaa, Bergholm kertoo lehdelle.
Syyskiertueella paikan päällä on ollut noin tuhat kuulijaa per keikka. Poikkeuksena oli kiertueen viimeinen esiintyminen Helsingin Jäähallissa, jonne saapui noin 4000 kuulijaa.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta