Mainos

Ari Koivusen yhtyeen Euroopan-kiertueella karut olot – katso hauska kuva!

13.10.2009 12:01
Muusikko Ari Koivunen. (Kuva: Roope Salonen/Lehtikuva)

Ari Koivusen Amoral-bändi kiertää parhaillaan Euroopassa. Loistohotelleista ja ykkösluokan lennoista ei ole puhettakaan, sillä bändin kiertueolot ovat varsin alkeelliset.

Amoral-bändi kirjaa kiertueen tapahtumia blogiinsa, ja teksteistä selviää, että yhtye kiertää Eurooppaa vaatimattomalla keikkabussilla ja yöpyy toisinaan jopa kavereidensa lattioilla.

Yhtyeen kitaristi Ben Varon kirjoittaa, että bändi kulkee maasta voiseen kiertuebussilla ja aikoo myös nukkua bussissa.

– Tietenkin pyrimme yöpymään motellissa silloin, kun siihen on mahdollisuus, Varon kirjoittaa.

Blogissa julkaistussa hauskassa kuvassa Koivunen seisoo keskellä tietä ilman housuja. Kuvatekstissä ilmoitetaan Arin yrittävän selvittää, missä maassa ollaan.

Ari Koivunen Amoralin kiertueella (Kuva: Amoral)

Myöskään keikkapaikoilla bändi ei saa aivan maailmantähtien kohtelua. Amsterdamissa keikkapaikan teknikot tekivät soundcheckit illan kahdelle muulle yhtyeelle, mutta lähtivät lounaalle kun Amoral viimein pääsi lavalle.

– Teknikot eivät ilmeisesti edes tienneet, että tapahtumassa esiintyy kolmaskin bändi, blogissa päivitellään.

Lue Amoralin kiertueblogia täältä

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos